Kesän 2022 sukutapaaminen
Sukutapaamiseen 30.7.2022 Mouhijärven Herkkujuustolaan kokoontui 21 henkilöä.
Aluksi juustomestari Peter Dörig esitteli meille eloisasti tulemistaan Suomeen ja Herkkujuustolan alkuvaiheita. Nyt paikka toimii jo hienosti ja asiakkaita riittää.
Sitten nautimme herkullisen lounaan, joka oli valmistettu Herkkujuustolan omista ja läheisten yhteistyökumppanien tuotteista. Ruokailun jälkeen oli vielä mahdollisuus ostaa juustoja mukaan.
Ruokailun jälkeen siirryimme Sastamalan Vihattulaan Talvian perinnetalolle, jonka rakentamisvaiheita meille esiteltiin. Upea rakennus on tehty Oripäästä puretusta talosta, joka on siirretty hirsi hirreltä ja mahdollisimman paljon kierrätysmateriaaleja käyttäen nykyiselle paikalleen vuosien työn tuloksena. Vietimme iltapäivää jutellen hauskasti sukulaisten kesken ja nauttien maittavat kahvit. Takapihalla oli mahdollisuus pelata pingistä ja rantasaunalta katsella kauniita maisemia. Suurkiitokset Talvian Sannalle ja Samulille.
Mouhijärven Herkkujuustola
Puheenjohtaja Mirja Palokankare avasi tapahtuman
Juustomestari Peter Dörig
Juustoinen alkusalaatti
Gratinoitu broilerinfilee
Lähijugurttijäätelö
Talvian perinnetalo
Tuliaiskori isännille
Takapihan pingisottelu
Rantasaunan tunnelmaa